Lokakuun talousuutisten katsaus 2019

Lokakuun talousuutisten katsaus 2019

Hyvää Halloweenia ja Pyhäinpäivää! Vaikka Halloween ei suomalainen perinne olekaan, on se tehokkaasti löytänyt tiensä suomalaisten koteihin ja erityisesti kauppojen hyllyille. Hyllyille on myös ilmestynyt jo vaivihkaa myös joulutavaraa, joten kulutuksen vilkkain kausi on jo parhaillaan käynnissä.

Juhlapyhiin valmistautumisen lisäksi uutisissa on puhuttu kovasti ensi kuun alussa julkaistavista verotiedoista sekä eri kuntien suunnittelemista veromuutoksista. Myös Suomen ensimmäinen mahdollinen ryhmäkanne on ollut uutisissa, samoin kuin työttymyyteen ja uuteen tulorekisteriin liittyvät otiskot.

Lue siis katsaus Lokakuun mielenkiintoisista talousuutisista alta!

Suomen ensimmäinen ryhmäkanne suunnitteilla

Suomen kuluttaja-asiamies on nyt keräämässä nimiä mahdollista ryhmäkannetta varten, jonka tarkoituksena on vaatia kahta pikavippiyhtiötä, J.W.-Yhtiö OY:tä sekä Euro24 Finance OY:tä, joko alentamaan lainan vuosikorkoja puolella, tai mitätöimään ennen syyskuun lakimuutoksia sidotut lainasopimukset kokonaan.

Vaikka ryhmäkanne koskeekin lakimuutoksia ennen solmittuja lainoja, jotka ovat käytännössä noudattaneet aikaisempia asetuksia korkojensa perusteella, on kanteella pohjaa siksi, että kuluttajille on aikaisemmin annettu puutteellista tietoa luottojen todellisista kustannuksista. Luottokustannuksia pidetään myös yleisesti kohtuuttomina.

Ryhmäkanteesta tulisi toteutuessaan Suomen ensimmäinen. Vaikka mahdollisuus kanteen tekemiselle on ollut Suomessa jo yli kymmenen vuotta, ei sitä ole vielä kertaakaan otettu käyttöön. Jotta ryhmäkanne menisi tällä kertaa läpi, on siihen saatava taakse tarpeeksi kattava määrä kuluttajia. Tarkka luku tarvittavasta määrästä ei kuitenkaan ole tiedossa, mutta kuluttaja-asiamies etsii ennakkoilmoittautumisia kuluttajilta, jotka näitä luottoja ovat nostaneet.

Lue kanteesta lisää Ylen ja Kauppalehden artikkeleista

Tulorekisteristä näkee nyt omat ansiotulot

Vero.fi sivuston uusi palvelu tulosrekisteri on nyt vihdoin käytössä kuluttajillekin. Työnantajat ovat ilmoittaneet työntekijöiden palkkoja rekisteriin jo vuoden alusta, mutta muun muassa työttömyyskassojen, kuntien ja vakuutusyhtiöiden maksut tulevat näkyviin vuodesta 2020 lähtien, ja eläkkeiden sekä muiden etuuksien maksajat ilmoittavat maksut rekisteriin vuoden 2021 alusta lähtien.

Kirjautumalla rekisteriin joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella omat tulotiedot on nyt mahdollista nähdä noin 5 päivän sisällä palkan maksamisesta. Tulorekisterin on tarkoitus toimia askeleena kohti digitaalista yhteiskuntaa, jossaon paljon helpompi pysyä perillä omista tuloistaan ja menoistaan, eikä tulotietojen ilmoittamista tarvitse tehdä useiden monimutkaisten lomakkeiden kautta.

Lue Lisää Tulokrekisterin omilta sivuilta

Kuntien tuloverojen muutokset puhututtavat

Suomessa tuloveroprosentit sekä kiinteistöverot määritellään kunnittain, ja uuden vuoden lähestyessä moni kunta on harkitsemassa muutoksia veroprosentteihin. Ainakin Tampere, Siilinjärvi, Parikkala, Nousiainen, Hämeenlinna, Nokia, Nurmes, Rantasalmi ja Tervola ovat jo suunnitelleet mahdollista korotusta. Erityisesti Tampereella korotus on herättänyt kiistoja, sillä kunnan suurimmat puolueet ovat täysin eri mieltä siitä, tuleeko prosenttia korottaa vai ei.

Muutama kunta on myös suunnitellut laskevansa tuloveroa. Suurin pudotus tulee näillä näkymin Sotkamoon, joka tulee pudottaa prosenttinsa 19,75:een, kun se on tänä vuonna ollut 21,25. Muutos on siis jopa 1,5 prosenttiyksikköä. Myös Ylöjärvi on suunnitellut pudotusta, ja se olisi 0,25 prosenttiyksikön suuruinen.

Suurin osa Suomen kunnista aikoo tähän mennessä kuitenkin pitää veroprosenttinsa samana kuin tänäkin vuonna.

Lue lisää aiheesta Ylen lukuisista uutisista

Syyskuussa 40 000 työllistä lisää, vain 1000 miehiä

Suomen työllisyystilanne koheni viime vuodesta rutkasti, sillä työllisiä oli jopa 40 000 enemmän. Myös työttömien määrä väheni kokonaisuudessaan 7,4 prosenttia. Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää siis työllisyyden kannalta hyvälle.

Tilastokeskuksen tuoreissa luvuissa on myös huolta herättäviä piirteitä. 40 000 uudesta työllisestä 39 000 on naisia, jättäen vain 1000 uutta työllistä miestä. Työttömien miesten määrä myös nousi 0,3 prosentilla, kun työttömien naisten määrä väheni jopa 14, 9 prosentilla.

Aikaisemmin erityisesti nuorten miesten työttömyys on ennakoinut taloudellisesti heikkoja aikoja. Nordean Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki toteaakin, että nuorten miesten työttömyys on raportin huolestuttavin merkki. Eroa työllisyyden tilanteeseen selittää eri alojen erilainen kehitys.

”Suurin työllisyyden kasvu, jos katsoo toimialoittain, on ollut terveys- ja sosiaalipalveluissa, ja sehän on naisvaltainen ala”
- Tatu leskinen, Tilastokeskuksen yliaktuaari

Lue lisää Helsingin Sanomien artikkelista.

Tulossa: Verotiedot julki 4. Päivä Marraskuuta

Kuten joka vuosi, myös tänä vuonna julkaistaan suomalaisten verotiedot kaikkien nähtäville. Tämä vuosi eroaa aikaisemmista kuitenkin siinä, että nyt on ensimmäistä kertaa ollut mahdollista vaatia omien tulojensa salaamista yli 100 000 euroa vuosittain tienaavien verolistalta.

Noin 70 henkilöä on salannut listalta tietonsa, ja verottaja hyväksyy pyynnön salaukseen jos taustalla on erityisen painavia henkilökohtaisia syitä. Syy muutokseen on ainakin osittain Eurooppalainen tietosuojalaki.

Muutoin ihmisten verotiedot tulevat tuttuun tapaan julkiseksi 4. Marraskuuta, ja suurempituloisen henkilöiden tulot voi nähdä monen uutismedian kautta.