Vertailu - Suoratoistopalvelut Suomessa

Suoratoistopalveluiden vertailu - mikä sopii sinulle parhaiten?

Talouteni.fi on tehnyt kattavan vertailun Suomen suosituimmista suoratoistopalveluista. Video on demand eli VOD on kasvattanut suosiotaan maailmalla sekä Suomessa ja se on mahdollistanut ohjelmien katsomisen missä tahansa monella eri laitteella. Palveluita on useita ja niiden sisällöt ja laatu eroavat toisistaan monin tavoin. Käyttäjälle voi olla haaste selvittää, mikä palvelu tarjoaa kaikkein kiinnostavimman sisällön ja on samalla edullinen ja hyvin toimiva. Vertailu kertoo kaiken olennaisen suoratoistopalveluista.

Kuvakkeita klikkaamalla saat tarkempaa tietoa jokaisesta suoratoistopalvelusta. 

 
ViaPlay
Netflix
HBO Nordic
C More
 
 
Amazon Prime Video
Yle Areena
MTV Katsomo
FOX Play
Elisa Viihde Aitio
 
Ruutu
Blockbuster
Eurosport Player
MUBI
 
 

Suoratoistopalveluiden tiedot tiivistettyinä

Alla oleviin taulukkoihin olemme keränneet palveluiden olennaisimmat tiedot. Vertailussa on esitelty isojen kansainvälisten palveluiden lisäksi pohjoismaisia suoratoistopalveluita, joilla on myös tarjolla kotimaista sisältöä. Palveluita arvioidaan esimerkiksi niiden sisällön, toimivuuden, hinnan ja käyttäjäystävällisyyden perusteella. On hyvin yksilöllistä, mikä palvelu sopii kellekkin.

Vertailussa on arvioitu suoratoistopalveluita lyhyillä esittelyillä ja eri taulukoissa, joiden tietoja päivitetään säännöllisesti.

Jos pidit taulukosta, voit kopioida sen helposti käyttämällä tätä HTML-koodia:

<div style="clear:both"><iframe src="https://www.talouteni.fi/embed/suoratoistopalvelujen-yleiset-tiedot" frameborder="0" style="overflow-x: hidden; overflow-y: scroll; width: 100%;" height="500"></iframe><br /><a href="https://www.talouteni.fi/blogi/2018/06/suoratoistopalveluiden-vertailu" target="_blank">Talouteni taulukko</a></div>

Suosituimmat laitteet suoratoistopalveluille

Suosituimmat laitteet, mistä ohjelmia katsotaan ovat smart TV, tietokoneet, älypuhelimet ja tabletit. Smart TV:t mahdollistavat katselun isolta ruudulta, jossa on terävä kuva ja laitteessa internet. Tiedot ovat peräisin Finnpanelin tekemästä tutkimuksesta.

Suoratoistopalveluiden hinnat

Suoratoistopalveluiden välillä on kova kilpailu hinnoittelussa ja suurin osa tarjoaa rajatonta katselua kymmenen euron kuukausihinnalla. Kaikki palvelut eivät kuitenkaan ole maksullisia, mutta usein ilmaiset palvelut tarjoavat paljon sisältöä, joka on jo näytetty televisiossa. Suoratoistopalvelu kuitenkin mahdollistaa näidenkin ohjelmien katsomisen missä vain.

Palveluiden suosituimmat sarjat

Sarjat ovat elokuvien lisäksi yksi suurimmista tekijöistä, joiden perusteella palvelua valitaan. Suoratoistopalvelut ovatkin panostaneet sarjatuotantoihinsa viimeaikoina paljon ja monen palvelun suosituimmat sarjat ovat alkuperäistuotantoa. Alla olevasta taulukosta näet palveluiden suosituimmat sarjat tällä hetkellä.


Millä laitteilla voi katsoa palveluita

Suoratoistopalveluja voi toistaa monella eri laitteella ja osaksi palvelun laadusta kertookin se kuinka käyttäjäystävälliseksi palvelun käyttö on tehty. Kaikki palvelut toimivat tietokoneella, tabletilla ja puhelimella. Eroja on varsinkin erilaisissa smart TV vaihtoehdoissa ja pelikonsolien toimivuudessa.

Suoratoisto Smart TV Pelikonsoli Blu-ray Player Älypuhelin Tabletti PC Chromecast Apple TV
Viaplay                
Netflix                
Yle Areena                
HBO Nordic                
C More                
Amazon Prime Video                
MTV Katsomo                
FOX Play                
Elisa Viihde Aitio                
Ruutu ja Ruutu +                
Blockbuster                
Eurosport Player                
MUBI                


Tarkempaa tietoa eri suoratoistopalveluista

Vertailun kaikki suoratoistopalvelut on listattu alle eroineen sekä yhtäläisyyksineen. Palveluiden käyttäjäkokemusta ja toimivuutta on arvioitu eri tavoin. Vertailu osoittaa, että haluuttu sisältö on monesti jakautunut moneen eri palveluun, jolloin monelle käyttäjälle ratkaisu on käyttää useampaa palvelua samanaikaisesti. Kanavapaketit ovat osaltaan ratkaisseet pulmaa ja ne tarjoavatkin useita ohjelmakirjastoja vaihtelevin hinnoin. Suomalaisissa suoratoistopalveluissa on myös näkynyt kehitystä ja niiden tarjonnasta löytyy paljon pohjoismaista tuotantoa.

ViaPlay

Ruotsalaisen MTG:n omistama Viaplay tarjoaa elokuvia, sarjoja ja urheilua ilman mainoksia. Uusi tilaaja saa kokeilla palvelua kuukauden ilmaiseksi. Urheilu osio on kattava, sillä Viaplayllä on sopimuksia, jotta se voi näyttää kansainvälisiä urheilusarjoja joihin kuuluu Englannin Valioliiga, Mestarien liiga, NHL, KHL, Euroliiga, NFL ja UFC-otteluita.Viaplayssä on 1500 elokuvaa ja televisiosarjoja joita on yli 150. Viaplayta voi katsoa Norjassa, Tanskassa, Ukrainassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Suomessa. Viaplay toimii vain Pohjoismaissa ja panostaakin paljon pohjoismaiseen tuotantoon.

 Elokuvat    Sarjat     Helppokäyttöisyys  Ensi-illat   

  Urheilua

Viaplay on keskittynyt elokuviin ja sarjoihin ja palvelusta voikin katsoa uutuuksia. Sivu on selkeä ja siksi helppokäyttöinen. Palvelu muistaa edellisten katselukertojen ohjelmat “Jatka katselua” ehdotuksella, joka sijaitsee sivun alussa. Viaplaylla voi katsoa urheilun suoria lähetyksiä ja palvelu erottuukin muista laajalla urheilutarjonnallaan.

Viaplay tuotteiden hinnat:
8,95 €/kk
19,95 €/kk Fighting
29,99 €/kk Sport
34,99 €/kk Total

Netflix

Netflix on amerikkalainen suoratoistopalvelu ja on markkinoiden suurin palvelu, sillä tilaajia on lähes 125 miljoonaa. Yhtiön liikevaihto onkin huomattavat 9,5 miljardia euroa ja Netflix on viime aikoina panostanut omaan tuotantoon suurella summalla rahaa. Netflixin oma tuotanto on paljon kehuttu ja se on nostanut palvelun tasoa. Netflix toimii monessa maassa ja sillä on iso valikoima elokuvia, sarjoja ja myös dokumentteja. Palvelusta löytyy sisältöä myös lapsille.

Mainoksia palvelussa ei näytetä ja se muistaa käyttäjän katseluhistorian ja antaa ehdotuksia sisällöistä, jotka saattaisivat kiinnostaa käyttäjää aiempien katselujen perusteella. Netflixin hinta riippuu eri paketeista, joista katsojat voivat valita itselleen sopivan. Palvelu tuli Suomeen vuonna 2012.

  Elokuvat        Sarjat        Helppokäyttöisyys      Sisältöä lapsille

Palvelussa on paljon elokuvia ja sarjoja joista valita. Netflix on sijoittanut paljon omaan tuotantoonsa ja sarjat kuten Narcos, Stranger Things, House of Cards, Narcos ja Black Mirror ovat todella suosittuja. Sivusto on todella helppokäyttöinen ja palvelu muistaa aiemmin katsotut ohjelmat.

Netflix tuotteiden hinnat:
7,99 €/kk Perus
8,99 €/kk Tupla
11,99 €/kk Perhe

HBO Nordic

Amerikkalainen suoratoistopalvelu HBO eli Home Box Office suoratoistaa suosittuja sarjoja ja elokuvia. HBO Nordic on erityisesti keskittynyt laatusarjoihin ja siitä syystä sen elokuvatarjonta ei ole niin laajaa kuin muilla palveluilla. Palvelu tarjoaa paljon ajankohtaisia ja odotettuja sarjoja. HBO on saatavilla yli 50 maassa ja sillä on yli 35 miljoonaa tilaajaa. HBO Nordic:ssa on noin 150 sarjaa ja 550 elokuvaa. Uudelle tilaajalle ensimmäinen katselukuukausi on ilmainen.

  Sarjat       Elokuvat  Ensi-illat  

HBO Nordic ei ole yhtä helppokäyttöinen uusille käyttäjille kuin sen yksi suurimmista kilpailijoista Netflix. Sen ulkoasu on tehty käyttäjäystävälliseksi, mutta käyttäjäkokemus ei ole aina ollut yhtä hyvä kuin kilpailijoilla. Toisaalta HBO:n sarjojen tarjonta on todella laadukasta, joten sarjoista pitävälle palvelu on todella hyvä valinta. Palvelulla on ollut tekstitysongelmia varsinkin juuri tulleiden sarjojen kanssa, jolloin tekstitystä on saattanut joutua odottamaan. HBO muistaa katsotut ohjelmat. 

HBO Nordic hinta:
9,95 €/kk

C More

C More on MTV:n suoratoistopalvelu, joka sisältää kotimaisia ja ulkomaisia elokuvia ja sarjoja, myös lapsille. Erityisesti elokuvatarjonta on palvelussa laaja ja se sisältää myös uutuus elokuvia. C More on keskittynyt tarjoamaan laadukkaita kotimaisia sarjoja ja elokuvia, joka erottaa sen isommista suoratoistopalveluista. Myös MTV Total -kanavat löytyvät C Moresta. Palvelu on ruotsalaisen Bonnier yhtiön omistuksessa, mutta sitä hallinnoi Suomessa MTV Oy. Ostamalla kalliimman tuotepaketin, saa myös katsottavakseen urheilusisältöä. Suoratoistopalvelu lanseerattiin vuonna 2017. Uudelle tilaajalle ensimmäinen kuukausi on ilmainen.

 Elokuvat    Sarjat     Helppokäyttöisyys     Urheilu   

 Kotimainen sisältö

C More on jakanut ohjelmatarjonnan elokuviin, sarjoihin, TV-ohjelmiin, lasten ohjelmiin, urheiluun ja Formula 1:een. Myös nämä yksittäiset kategoriat on jaettu eri suosituksiin, joista katsoja voi valita mieleisimmän kuten elokuvissa eri tyylilajeja. Sivusto on selkeä, valkoiselle taustalle luotu jolloin elokuvat ja niiden lyhyt esittely tulee esiin. Esittelyssä mainitaan muun muassa IMDB arvostelu, ohjelman pituus ja saatavuus, kunnes ohjelma poistuu palvelusta. C More ei muista aiemmin katsottuja ohjelmia. Palvelussa on runsaasti urheilua kuten Formulaa, jääkiekkoa, Moto GP:tä, yleisurheilua jne. Myös urheilu dokumentteja on mahdollista katsella C Moressa.

C More tuotteiden hinnat:
9,95 €/kk
14,95 €/kk Antenni-, kaapeli- ja satelliittiverkko
24,95 €/kk Total
24,95 €/kk Sport
29,95 €/kk Antenni-, kaapeli- ja satelliittiverkko

Amazon Prime Video

Amazon Prime Video on amerikkalaisen verkkokauppajätin Amazon.com suoratoistopalvelu. Palvelu ei ole pitkään ollut Suomessa ja tarjoaa elokuvia ja sarjoja kilpailijoihinsa nähden alhaiseen 2,99 €/kk hintaan ensimmäisen puolen vuoden ajan. Palvelussa ei ole pohjoismaista sisältöä eikä paljoa suomenkielistä tekstitystä. Toisaalta tältä palvelulta on mahdollista odottaa kehitystä tulevaisuudessa, sillä se markkinoi nyt palvelun olevan tarjolla yli 200 maassa ja kehittävänsä sisältöään jatkuvasti. Uudelle tilaajalle ensimmäinen kuukausi on ilmainen.

 Elokuvat                Sarjat

Amazon Prime Video on panostanut paljon omaan tuotantoonsa ja nämä ohjelmat esitellään heti sivun alussa. Elokuvia ja sarjoja löytyy tarjonnasta paljon, mutta suuri osa niistä on vanhempia elokuvia. Palvelu ei ole kilpailijoihinsa verraten yhtä selkeä, sillä sivustolla ei ole käytetty luetteloa tai pudotusvalikkoa ohjaamaan käyttäjää häntä kiinnostavien tyylilajien luo. Sen sijaan käyttäjän tulee selata sivustoa löytääkseen etsimänsä sisällön. Ohjelman valinnan jälkeen palvelu kertoo sen IMDB arvostelun ja ohjelman muita tietoja. Trailerin voi myös katsoa tai lisätä elokuvan omaan katso myöhemmin -listaan.

Amazon Prime Video tuotteiden hinnat:
2,99 €/kk (6kk ensitilaus)
5,99 €/kk

Yle Areena

Yle Areenasta on Ylen ilmainen netti-tv ja -radiopalvelu, josta voi katsoa kaikkien Ylen kanavien ohjelmia sekä kuunnella Ylen radiokanavia tai podcasteja. Areenassa voi myös katsella sellaisia ohjelmia, jotka on julkaistu vain netissä ja osaa ohjelmista on myös mahdollista katsoa ulkomailla, joita tekijänoikeudet eivät ole rajoittaneet. Palvelussa on 65 000 tallennetta kerrallaan ja sisältöä löytyy myös lapsille Lasten Areenan puolelta. Areenasta löytyy ohjelmatiedot päivittäin TV:lle ja radiolle. Yle Areena on suoratoistanut ohjelmia jo vuodesta 2013 lähtien ja on yksi Suomen arvostetuimmista verkkobrändeistä.

 Kotimaista sisältöä    Elokuvat     Sarjat      Helppokäyttöisyys   

Sisältöä lapsille

Yle Areena on helppokäyttöinen. Palveluun ei ole pakko kirjautua sisään voidakseen katsoa ohjelmia, mutta käyttäjätunnusten luominen mahdollistaa lisäominaisuuksien hyödyntämisen. Palvelu esimerkiksi muistaa käyttäjän katsomat ohjelmat ja voi ehdottaa kesken jääneen ohjelman katsomisen jatkamista. Sivuston yläosassa on lajiteltu eri kategoriat ohjelmille pudotusvalikolla. Elokuvia ja sarjoja on palvelussa paljon, ja valitessa ohjelman näkee ohjelman tietoja sekä sen kauanko ohjelmaa voi katsoa palvelussa ennen kuin se poistetaan.

Yle Areena hinta:

Palvelu on ilmainen. 

MTV Katsomo

Katsomo on MTV:n ilmainen palvelu, josta voi katsoa yli 120 ohjelmaa kun on luonut järjestelmään tunnukset. Katsomossa voi luoda oman suosikkilistan, joka toistaa käyttäjän omia suosikki sisältöjä. Uutissisällöt voi katsoa ilman rekisteröitymistä. Katsomosta voi katsoa melkein kaikki MTV3:n, Subin ja Avan ohjelmat ja myös sellaista sisältöä, mikä löytyy vain netistä.

MTV:n maksulliset ohjelmat on siirretty C More palveluun. Ohjelmia voi myös katsoa ulkomailla, mutta joidenkin ohjelmien esittämistä rajoittavat tekijänoikeudet. Ohjelmat pysyvät Katsomossa 7-60 vuorokautta, mutta jotkin ohjelmat on katseltavissa jopa vuosia.

  Helppokäyttöisyys       Kotimaista sisältöä      Urheilua

Kun palvelusta etsii ohjelmia, saa valikon, jossa sisältö on lajiteltu kategorioittain. Vaikka sisältöä on paljon, ohjelmat eivät pysy kauaa palvelussa, joten esimerkiksi sarjoja tulee seurata aktiivisesti, sillä kun ne on poistettu palvelusta, niihin ei voi enää palata. Palvelu on keskittynyt paljon kotimaisen sisällön tarjoamiseen. Urheilun ystäville löytyy myös ohjelmia, mutta laajempi tarjonta on C-More:ssa.

MTV Katsomon hinta;

Palvelu on ilmainen.

FOX Play

FOX Play on ilmainen palvelu, jossa voi katsoa muun muassa ohjelmia, jotka on jo lähetetty TV:ssä FOX kanavalla. Palvelussa on myös muita tallennettuja ohjelmia ja muuta viihdettä. FOX Play on FOX Networks Group Oy:n omistuksessa. Palveluun ei tarvitse rekisteröityä, mutta rekisteröitymisen avulla voi käyttäjä saada käyttöönsä lisätoimintoja kuten lapsilukon. FOX Playn sisältö ei ole kovin laaja.

 Sarjat     Helppokäyttöisyys     Kotimainen sisältö      Sisältöä lapsille

FOX Playssa ei ole paljoa sisältöä, mutta palvelu on helppokäyttöinen. Elokuvia palvelussa ei ole. Fox Playssa voi selata ohjelmia kahdelta kanavalta: FOX:lta ja FOX kids:stä. Ohjelmien tyylilajin avulla voi myös etsiä itseä kiinnostavaa sisältöä ja palvelu myös ehdottaa katsojalle sisältöä, joka saattaisi kiinnostaa häntä.

FOX Play hinta:

Palvelu on ilmainen.

Elisa Viihde Aitio

Elisa Viihteeseen yksi ohjelmakirjastoista on maksullinen Aitio, joka tarjoaa paljon kotimaista sisältöä sekä omaa alkuperäistuotantoa. Kuukausiveloitus, joka sisältää Elisa Viihde sovelluksen ja Aition on 11,90 €/kk. Aitiossa on ulkomaisia ja kotimaisia elokuvia, tv-sarjoja ja sisältöä myös lapsille. Elisa Viihteen avulla voi tallentaa ohjelmia televisiosta ja katsella ohjelmia eri laitteista. Puhelimeen tai tablettiin saa tilattua esimerkiksi ohjelmakirjastojen sarjoja. Ensimmäinen tilauskuukausi on uudelle käyttäjälle ilmainen.

  Kotimaista sisältöä         Elokuvat        Sarjat

Elisa Viihde Aitiossa on paljon kotimaista sisältöä niin elokuvien kuin sarjojen muodossa. Sivun yllä voi valita mieleisensä ohjelman tyylilajin elokuvien tai sarjojen kategorioista. Ohjelman valittua saa lyhen esittelyn ohjelmasta ja mikäli kyseessä on sarja, löytyy sivua selaamalla alaspäin sarjan muut jaksot ja niiden kesto. Ohjelmakirjastossa ei ole paljoa uusia juuri ilmestyneitä ohjelmia, vaan palvelu luottaa enemmän jo menestyneisiin ohjelmiin. 

Elisa Viihde Aitio hinta:
11,90 €/kk

Ruutu ja Ruutu +

Ruutu ja Ruutu+ on Nelonen Median videopalvelu, joista Ruutu+ on maksullinen. Ilmaisessa Ruutu palvelussa voi katsella ohjelmia Nelonen, Jim, Liv ja Hero tv-kanavilta sekä kuunnella Nelonen Median radio-ohjelmia. Ohjelmat on katsottavissa 7-30 päivää.

Ruutu+ palvelussa voi katsella uusimpia kotimaisia viihdesisältöjä. Lapsille on myös tarjolla ohjelmia. Maksullisesta palvelusta löytyy myös amerikkalaisia sarjoja, jotka esitetään samaan aikaan kuin ne ilmestyvät. Joitakin ohjelmia voi myös katsoa ennakkoon. Ensimmäinen katselukuukausi on ilmainen.

  Kotimainen sisältö       Sarjat          Elokuvat 

Ruutua ja Ruutu+ voi katsoa molempia kaikilla samoilla laitteilla. Kirjautuneena Ruutu käyttäjänä voi tallentaa ohjelmia omiin suosikkeihin ja jatkaa katselua myöhemmin. Ruutu + palvelun käyttäjänä saa paljon lisäominaisuuksia katseluun, kuten mainosten puutumisen, urheilun, elokuvat, sarjat ja dokumentit. Palvelu on selkeästi keskittynyt eniten kotimaisen sisällön tarjontaan. Sivuston yläosassa olevat kategoriat ohjaavat käyttäjää oikeaan paikkaan, kuten ilmais- tai maksulliseen versioon.

Ohjelmat löytyvät sivustoa selaamalla alaspäin ja Ruutu+ logo ohjelmien kuvakkeissa ilmoittaa, onko ohjelma saatavissa maksullisen tai ilmaisen palvelun puolella. Ohjelman valittua saa lisätietoja ohjelmasta ja viimeistään tässä vaiheessa saa tietää, kuuluuko ohjelma maksullisen palvelun puolella, sillä kaikkia ohjelmia ei ole merkitty Ruutu+ logolla. 

Ruutu + tuotteiden hinnat:
9,95 €/kk
Liiga 9,95 €/kk
Ruutu + ja Urheilulehti 13,95 €/kk
Ruutu + Liiga ja Urheilulehti 13,95 €/kk

Blockbuster

Tanskalainen, alkujaan yhdysvaltalainen Blockbuster on suoratoistopalvelu, jossa käyttäjä voi vuokrata elokuvia tai ostaa niitä. Käyttäjä maksaa vain vuokraamistaan tai ostamistaan ohjelmista. Yrityksellä on yli 300 000 asiakasta ja ohjelmia, joista valita on 8000. Elokuvien hinnat vaihtelevat 0,90 – 4,60 euron välillä.

Palveluun rekisteröityessä saa katsoa yhden omavalintaisen elokuvan ilmaiseksi. Palvelu eroaa muista suoratoistopalveluista merkittävästi, sillä palvelussa ei ole kuukausihintaa, joka mahdollistaa rajattoman elokuvien katselun. Sen sijaan palvelu on kuten videovuokraamo, josta voi vuokrata paljon uusia elokuvia.

  Elokuvat     Ensi-illat          Helppokäyttöisyys

Palvelun sivuston alussa oleva valikko luettelee eri elokuvalajit, joista katsoja voi valita mieleisesnä. Elokuvat ovat valkoisella pohjalla, joten elokuvien kansikuva ja nimet erottuvat taustasta. Elokuvan valittua saa tietoonsa elokuvan hinnan, arvostelun ja lyhyen selostuksen elokuvan juonesta ja muista tiedoista. Sivusto kertoo myös elokuvan näyttelijät, muiden arvostetuiden kriitikoiden arvostelun sekä ehdottaa muita samankaltaisia elokuvia.

Blockbuster tuotteiden hinnat;
0,90 – 4,60 per ohjelma
9,90 € 3 elokuvan sarjalippu

Eurosport Player

Palvelun avulla saa käyttöön paljon urheiluun liittyviä suoria kanavia ja lähetyksiä, jälkilähetyksiä, urheilutarinoita, näkökulmia, elämänkertoja ja urheilijoiden kommentteja. Eurosport Player:ssä voi seurata muun muassa tennistä, pyöräilyä, talvilajeja, snookeria, yleisurheilua, superbike:a ja paljoa muuta.

Palvelussa voi katsoa On Demand katsauksia urheilun huippuhetkiin koska tahansa ja omat suosikit voi tallentaa katsottavaksi myöhemmin. Ohjelmaopas ilmoittaa eri lähetykset aina viikoksi eteenpäin. Palvelun omistaa Dplay Enterntainment Limited, joka on peräisin Iso-Britanniasta. Eurosport Player toimii 52 eri markkinalla 20 eri kielellä.

 Urheilu 

Ohjelmakirjastossa ohjelmat on tummalla taustalla ja niiden tiedot valkoisella, joten ohjelmat tulevat hyvin esiin. Ohjelmista annetaan tietoja kuten kesto, saatavuus ja julkaisuaika. Palvelusta voi valita mitkä lajit kiinnostavat eniten ja lisätä ne omiin suosikkeihinsa. Eurosportista voi katsella suoratoistona varsinkin niitä ohjelmia, jotka eivät näy TV:ssä suorana. 

Eurosport Player tuotteiden hinnat:
6,99 €/kk
49,99 €/vuosi

MUBI

Kriitikoiden ylistämiä elokuvia ja klassikoita, palvelu tähtää ensisijaisesti laatuun. Palvelussa voi kerralla katsoa 30 elokuvaa, jotka on henkilökunnan valitsemia. Palveluun lisätään uusi elokuva lisätään päivittäin ja samalla yksi elokuva poistuu oltuaan palvelussa 30 päivää. Elokuvia voi vuokrata yksittäin tai rajoittamattomasti katsoa 8,99€ kuukausihinnalla. Tekstitykset vaihtelevat eri elokuvien kohdalla ja joskus tekstitykset voivat olla myös suomeksi. Elokuvia voi katsella ja ladata yli 190 maassa. MUBI palkitsee asiakkaitaan pitkästä jäsenyydestä tarjoamalla halvemmn jäsenhinnan. Uusi asiakas voi katsoa ilmaiseksi elokuvia 7 päivän kokeilun ajan.

  Elokuvat

MUBI antaa tarkan kuvauksen jokaiselle elokuvalleen. Katsojat voivat myös itse arvostella katsomiaan elokuvia ja nähdä onko elokuva saanut palkintoja. Elokuvien näyttelijöistä on myös lista kuvineen ja näyttelijän nimi ohjaa sivulle, jossa näkee kyseisen näyttelijän kaikki elokuvat MUBI palvelussa. Ojelmavalikkoa voi selata liikkumalla sivustolla alaspäin, jolloin voi myös nähdä, kauanko elokuva on palvelussa saatavilla. MUBI:lla on myös palvelussaan vuokraamo. Suivusto on englanniksi ja suomenkielinen tekstitys on vain joissakin elokuvissa. MUBI tarjoaa valtavirrasta poiketen vain hyvin spesifejä elokuvia, joten palvelu ei ole kaikkien makuun.


MUBI tuotteen hinta:
8,99 €/kk